Voi köhäkkä, meidän tapaturma-alttiille sakille on taas sattunut ja tapahtunut. Meillä ei ole ikinä tarvinnut varoa kynttilöitä kissojen takia. Ne osaavat tosi nätisti itse varoa tuikkuja ja muita kyntteleitä. Toissapäivään asti ainakin. Normaalit tuikut oli palamassa. Annoin kissoille sapuskaa illalla, ja molemmat tulivat kauhialla kiireellä syömään. Jatkoin sitten koirien ruualla - olin siis metrin päässä - kun Iskä karjaisee kauheaan ääneen Aukusti-perkelettä. Kustus söi niin keskittyneesti, ettei se huomannut häntäkarvojensa olevan kynttilässä. Onneksi Iskä pelasti, kun Mamma ei vierestä edes huomannut. Pienillä vaurioilla onneksi selvittiin, häntäkarvojen päät vaan kärähti - ja ihmisten sydän muljahti kurkkuun.

Eilen oltiin koirapoikien kanssa hakemassa havuja korvaamaan kuolleet kesäkukkaistutukset. Äkkiseltään aloin katsella, että Yarrin huomiopannassa on muka verta. Haavaa ei kuitenkaan löytynyt mistään. Kotona sitten huomasin, että korvalehden ulkopuolella on nahka viiltynyt 1,5cm:n matkalta auki. No pöö sentään. Onneksi korvan kärki ei ole auki, eikä korvalehti halki. Kaveri sai sitten oikeaan korvaansa kunnon teippaukset, jotka saavat olla paikoillaan kunnes itsekseen tippuvat (siis teippaukset, ei korvat). Nämä korvavauriot kun ovat kuulemma hyvinkin hankalasti paranevia, niin kokeillaan nyt näin.

Vaan kyllä meidän pulskalla mäyräkoira- Papalla täytyy olla kohtuullinen kunto. Eilen oltiin metsässä vain jotain parisen tuntia. Muutaman minuutin lepo- ja haistelutaukoja lukuunottamatta Paappa veti koko ajan täysiä Yarrin perässä. Yarri toki juoksee ja pompottelee kaikkea muuta kuin täyttä rhonttikoiran vauhtia kun se touhuaa Tepakan kanssa, mutta Teppo saa tosiaankin pinkoa kuin viimeistä päivää. Ja kyllä tuon reissun jälkeen taas muistin, miksi meidän sivujen nimi on Kuratassut...