Jippii, me ollaan saatu meidän oma Yarri takaisin! Jonkun verran Jarnappa on vielä Tepon perään, mutta yltiöpäinen meno on jo jonkin verran rauhoittunut ja muuttunut tavalliseksi nujuamiseksi. Menihän tuossa pari yötä, että Yarri piti sulkea pois makuuhuoneesta... Ikävää sinänsä, mutta kaveri ei vaan millään malttanut rauhoittua nukkumaan hoivaamiseltaan. Tepon haava näyttää todella hyvältä. Tokihan siinä on vielä rupi ja arpea näyttää jäävän ihan kivasti, mutta se on parantunut hienosti. Teppo alkaa muutenkin olla elämänsä kunnossa. Vuoden kestänyt laihdutuskuuri tuottaa nyt tuloksia. Tänään puntari näytti 6,2kg, joten jättiläismäykystä on taas pikkuhiljaa tulossa kääpiömäykky. Laihis vaati vain uuden, pienemmän ruokakupin hankkimisen.

Yarrilla on ollut mukava viikonloppu. Lauantaina treffattiin Kalle SS-leirin koirametsässä. Ensimmäisen kerran pojille meinasi tulla sanomista, kun Yarri yllättäen vastasikin Kallen murahdukseen. Pienellä salukipojalla meinasi mennä pasmat aivan sekaisin rhontin murahduksesta. Jarno joutui sitten pienelle jäähylle ennenkuin leikki jatkui vanhaan malliin. Nyt poitsut jo rundailivat pitkin tonttiakin eivätkä vaan nujunneet jaloissa.

Ulla-rhontin kanssa Yarri pääsikin sitten eilen revittelemään oikein kunnolla. Kyllä rhonttien keskinäinen temuaminen on vaan niin erinäköistä kuin muiden koirien kanssa leikkiminen. Rhontit painoivat pitkin metsää täyttä höyryä. Olen pitänyt Yarria kohtuullisen nopeana - okei, vertailukohtana tanskandoggi, walesi ja mäyräkoira - mutta kyllä Ultsi vaan oli vielä nopsempi. Yarrin piti jo ruveta huutamaan, kun se ei saanut Ullaa kiinni Ü

Leenan kanssa näimme, kun jänöjussi kipaisi mäensyrjää ohitsemme. Koirat eivät onneksi hoksanneet pupua. Kun Yarri pääsi jälkien päälle, se alkoi tosissaan etsiä jälkien tekijää. Onneksi pupu oli jo mennyt, koska tämä tsälli ei tarvitsisi kuin yhden vahvisteen tästä aiheesta, niin meikäläisen peli karkaamattoman koiran kanssa olisi menetetty. Sen verran tiiviisti kaveri haisteli itselleen täysin uutta juttua. Ehkä meidän sittenkin pitäisi keskittyä ensin tuohon mejäilyyn, ja katsoa vasta sitten pk-jälkijuttuja. Tuo pk-tottiksen (tai edes arkitottiksen) hanskaan saaminen kun tuntuu niin kovin kaukaiselta asialta... Sen eteen kun kai pitäisi tehdä vähän töitäkin!