Nyt ollaan siinä vaiheessa elämää,

että kiitämme kaikkia blogiin vuosien aikaan kurkistaneita

ja toivotamme teille kaikille oikein hyvää jatkoa.

Tempesterin Teppo, Mamman karvamakkara ja ilopilleri, pääsi vetreään vetskuikään. Veteraanius ei kuitenkaan tarkoita eläköitymistä, vaan Tepon kanssa jatketaan samoja juttuja kuin ennenkin. Mejäilemistä harrastetaan omaksi iloksi ja käydään edelleen se kerta tai pari kesässä kokeissa. Tottistelu taidetaan aloittaa uudelleen melkein tosimielellä. Kaiffari on ollut niin onnellinen, kun kesällä ollaan treenitty vuosien tauon jälkeen ohjattua- ja tunnistusnoutoa, luoksetulon pysähdysliikkeitä ja muuta mukavaa. Onhan tyyppi treeninyt vähän luolahommiakin omassa pihassa, tapaillut kavereita ja tehnyt kaikkia koiramaisia hommia.

Jappe-murunen se mennä porskuttaa kuten aina ennenkin. Kypsä neljän vuoden ikä ei ole vienyt puhtia minnekään - onneksi. Rhodessa pitää olla virtaa ja puhtia ja iloa ja tekemisen meininkiä! Energia on onneksi viimeiset vuodet kohdistunut jonnekin muualle kuin askartelu-paskarteluhommiin. Tämä kaveri tekee kaikki hommat täysillä, mihin se sitten ikinä ryhtyykin. Tosin kaikki hommat eivät ole ihan isäntäväen ajatusten mukaisia, mutta tämä itsenäinen kaveri ei paljon ihmisten ajatuksia kysele... Mejäily ja kotitottis ovat Yarrin "harrasteita" jatkossakin. Radalta ja muista juoksuhommista pysytellään tulevaisuudessakin kaukana...

.

Poikain yhteiselo on pysynyt kaikki nämä vuodet hirmuisen hienona, kunhan Mamma vaan osaa pitää huolen, ettei resursseista tule kilpailua. Ainoa asia, josta äijien kanssa on pitänyt olla tarkkana, on erityisherkkujen antaminen yhtäaikaa vierekkäin syötäväksi. Se ei liene kummallista kahden sika-ahneen koiran kanssa. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita piisaa varmasti jatkossakin, koska Tenookkahan on sitä mieltä, että Yarri on maailman paras juoksukaveri, ellei mäyräkoiria ole tarjolla. Silmät kiinni ja menoksi!

Nyt me siirrämme katseemme tulevaan. Nautimme elosta ja olosta ja yhdessä puuhailusta. Blogit heitämme huit hiiteen, ja keskitymme asioiden tekemiseen - emme niistä kertomiseen.

Alla poseeraava Pomomiäs toivottaa koko poppoomme puolesta kaikille ystäville ja tuttaville oikein antoisia hetkiä rakkaiden murustenne kanssa!

Viime lauantaina meillä vietettiin synttäreitä roppakaupalla. Pienen pieni Pikkukissa Justiina täytti kokonaista yhdeksän vuotta. Tuntuu kuin se olisi juuri tullut meille: Erittäin elävänä on mielessä kolme ensimmäistä yötä, jolloin puolen nyrkin kokoinen tiitiäinen valvotti karjumisellaan koko porukkaa. Pikkuinen Alien vain täytti urakalla tanskandoggi Ossin jälkeensä jättämää aukkoa.

Käsittämätöntä ajatella, että Ossi-possu tuli tiensä päähän päivälleen yhdeksän vuotta sitten. Tuokin päivä on kaikkine tapahtumineen niin tarkkaan mielessä, vaikkei sitä kovin usein enää tule ajateltuakaan. Ossi oli sellainen Mamman Murmeli ja Iskän Onnenpossu.

Lauantaina meidän juniorimmekin on päässyt ison miehen neljän vuoden ikään. Yritä tässä sitten selittää ihmisille, että Yarri on jo aikuinen... Yksikin täti juuri lenkillä totesi, että se taitaa olla vielä ihan vauva, kun se on niin kovin iloinen ja eläväinen ja namien perään... Justiinsa. Täti ei erottanut vauvaa ja pellossa elänyttä toisistaan!

Vaan onhan Yarri päässyt jo tienaamaan eväitäänkin. Edellisviikonloppuna korkattiin Japen mejäura. Tuloksena oli aivan reipas, pyöreä AVO0. Itse kutsun sitä kuitenkin hyvämielen nollaksi. Enpä olisi etukäteen ajatellut, että voin olla näin tyytyväinen, vaikkei sesukka saanutkaan tulosta. Tuomaria harmitti tuloksettomuus enemmän kuin ohjaajaa!

Yarrilla oli alussa menoa ja meininkiä sen verran, että ohjaajan olisi kannattanut ottaa kiviä taskuihin (tai selkäreppuun) menon jarruttamiseksi. Paikoitellen se teki mielestäni oikein hyvää työtä, vaikka tekikin myös noita omia kuvioitaan ja harharetkiä hukkiin asti. Se palasi pari kertaa kehoituksin jäljelle tosi kaukaakin, mistä olin hitusen yllättynyt. Makuita Yarri ei tällä kertaa kaivanut, ainoastaan pysähtyi.

Viimeinen hukka tuli juuri ennen kaatoa. Palattiin jäljelle jostain ihan muualta metsästä sivusuunnassa ja kaveri käveli määrätietoisesti töppösten jälkiä kaksi metriä kaadosta ohi... Ja meno oli todellakin määrätietoista, Mammalta ei tosiaankaan kyselty, että mitä metsään oli menty tekemään. Jossain kohtaa kaverille kai pitäisi kertoa, että juttu on se veri eikä ne saappaanjäljet :-)

Kaadolletulo päästiin ottamaan aivan puhtaalta jäljeltä harjoitusmielessä. Hyvin se kaadon omi ja nosti, vaan enpä kyllä muuta odottanutkaan. Sorkan se vaihtoi tapansa mukaan kiltisti loppueväisiin.

Tuomarin koeselostus kulki seuraavasti:
"Yarri ohjataan ja rauhoitetaan alkumakaukselle. Aloitetaan reipasvauhtinen jäljestys. Ensimmäisen osuuden puolivälissä pari laajahkoa lenkkiä jäljen vasemmalle puolelle. Kehoituksin takaisin. Ensimmäinen kulma osoitettiin pysähtyen, mutta kulmalta kauas takaviistoon josta palautetaan. Toinen osuus hyvin. Kulma osoitettiin pysähtyen ja suunnan tarkistuslenkillä kolmannelle osuudelle. Kolmannella osuudella kuljettiin pääosin mualla kun jäljen päällä ja kallioisella osuudella taas hukkaan. Kaadolle tultiin sivusta, mentiin pari metriä ohi ja ihmisjälkeä kohti tietä. Koe keskeytettiin. Tultiin harjoitellen kaadolle jonka nosti ohjaajalle. Paikoin hyvää jäljestystä joka hieman herpaantui viimeiselle osuudelle tultaessa."

Kiitos ja kumarrus tuomarille - olin kovasti tyytyväinen päivään. Kaiffarilta löytyi yllättävän kivasti turnauskestävyyttä, kun huomioidaan tehtyjen harkkajälkien pituus... Ehkä meidän pitäisi alkaa treenata sellaisia maratonjälkiä, eikä mitään ehkä vaan pitäisi oikeasti. Ennenkaikkea päivän tärkein anti oli oman koekynnykseni madaltuminen uuden koiran kanssa. Ehkä me vielä uskaltaudutaan kokeisiin uudestaankin. Kaikki paikallaolijat ainakin kuulevat kun me saavumme laukauksensietotestiin...!

Meidän pojilla on alkanut tänään loma. Mamma nimittäin meni kesälomapätkän jälkeen takaisin töihin, ja poitsut ovat saaneet vihdoin levätä. Loman aikana oltiin kaikki päivät hommissa, vaikka hellettä piisasi. Parhaina päivinä äijät olivat 10-12 tuntia putkee pihalla auttamassa maalaus- ja hiontahommissa. Tällä kertaa maalarimestarin titteli lankesi Tempelle, joka oli nenästä hännänpäähän asti maalissa.

Toki me ollaan muutakin touhuiltu. Jarnon suurin projekti on ollut "Näin jahtaan viimekesänä keksimiäni talitinttejä". Kummasti se muisti viimekesäisen pesänvahtimisen, ja aloitti sen heti, kun näki ekan vilahduksen talitintistä. Sitkeä sissi se ainakin on, kun jaksoi vahdata olematonta pesää monta päivää herkeämättä. Hassu lapsi.

Metsäseikkailujakin on jonkun verran harrastettu. Orava-, hiiri- ja myyräkoira poseeraa

Kukkuluuruu!

Tyypillinen rhodesiankoira: Patsasteleva kivillä kiipeilijä

Perno-Jatteri on päässyt kokeilemaan vähän nenähommiakin. Loman aikana tehtiin Personal Trainerin kanssa Yarrille pari harkkajälkeä. Kyllä muuten on Mammalla vähän opettelemista tuon koiran jäljestystyylin kanssa. Monta vuotta kun on tehnyt hommia mäyräkoiran kanssa, niin voinpa kertoa, että rhoden kanssa homma toimii vähän erilailla. Haku- ja jäljestyskuviot on tyystin eriä kuin mihin on tottunut, ja koko työskentelytapa on itselle vierasta. Yarri blokkaa jälkeä ihan selvästi z-maisella siksak-kuviolla, josta olin ihan häkeltynyt. Jälki jäljeltä kuvio on kuitenkin pienentynyt, ja viimeksi kaiffari haki jälkeä ehkä metrin-kahden sivusiirrolla. Onneksi Personal Trainer osasi varoittaa tästä etukäteen. KIITOS YSTÄVÄ!

Yarrin yksi harkkajälki oli hitusen mielenkiintoinen. Tehtiin jälki maastoon, joka oli lähes kuin puistokävelyä. Kuvat on himppasen pieniä, mutta toivottavasti niistä saa jotain selkoa.

Koira kulki kuin juna, ylitti hienosti kaatuneet puut ja meni muutenkin tosi mieleisesti. Yhtäkkiä ekalla suoralla se harhautui metrin verran jäljeltä sivuun ja jäi haistelemaan jotakin. Ällistys oli aika suuri, kun koissu löysi reitiltä tämän raadon, haisteli sitä muutaman sekunnin, ja jatkoi sitten matkaansa.

Linnunraato oli vielä aika tuorekin, varmasti samalta päivältä, sillä lihat eivät olleet ehtineet edes kuivettua. Kaikenlaista sitä metsästä löytääkin - eikä edes hokattu tuollaista jälkeä tehdessä...

Ja vielä kuvasaasteena (taas) yksi profiili Mamman hienosta mettäkoirasta

Sekä tietysti kuva muistutuksena siitä, kuka meillä on porukan Pomo - Mamman piäni ilopilleri ja karvamakkara.

Meillä oli tänään oikein kunnolla äijänkäppyröiden touhupäivä. Tempesteri touhuili Iskän kanssa ja Jarno oli Mamman reissukaverina.

Pappa oli käynyt Teppoa katsomassa. Pappan mahan päälle kuuluu aina kiivetä kuin vuorelle konsanaan, ja sitten Pappan kanssa vaihdetaan partoja kiihkeästi. Tällä kertaa Pappa oli vaan tuonut ihanaisen Tessu-tyttösen mukanaan. Kun Pappa oli moikattu, olivat myyris ja norjanharmaa alkaneet kirmailla ihastuksissaan ympäri pihaa oikein kunnon saukkojuoksun kanssa. Tessulle oli mukava, että se pääsi vähän vapaana jolkottelemaan. Se kun ei täällä talvikodossa pääse vapaaksi, ja kesäkotiin muuttoon on vielä pitkä aika. Onni (myös tuttujen riistaviettisten koirien onni) on aidattu metsätontti!

Tessu ei ollut malttanut tulla sisälle ollenkaan. Onneksi Tepon viihdytys oli jatkunut ihmislapsi Nicon (noin 2-3v) avulla. Pienet pojat olivat täällä riehuneet ja juosseet keskenään ja repineet leluja. Kaikkea sellaista, mitä pienet pojat vaan voivat keksiä. Iskä ei osannut kertoa, kumpi oli nauttinut enemmän: koira vai lapsi. Tuo Tempesteri on kyllä niin heleppo. Sen voi iskeä minne vaan ja keiden ihmisten tai koirien kanssa vaan, ja aina kaikki käy helposti.

Yarrin kanssa sitten pakattiin aamulla kapsäkit ja lähdettiin huristelemaan kohti Laitilan ryhmistä. Voisin sanoa, että Mammaa hitusen jännitti, kun edellisetä näyttelystä alkoi olla 2,5 vuotta aikaa... Pakattiin itsemme näyttelypaikalle varmaan 2 tuntia ennen kehän alkua. Lämmintä oli noin 2 astetta ja vähän tuuleskeli. Voisi sanoa, että olimme molemmat pikkuruisen jäässä kehän alkaessa. Jäätyminen ehkä saattoi jopa näkyä tuossa esiintymisessä ;-) Niitä jäitä sitten sulateltiinkin koko porukan voimin saunassa varmaan tunnin - myös koirat siis.

Koko homma meni meillä aivan odotusten mukaisesti. Tuomari, joka todennäköisesti oli Tapani Pukkila, vaikka lapuissa lukikin Pekka Teini, kertoi Yarrista seuraavaa:
"Yleisvaikutelma erittäin hyvä. Muuten hyvä pää, kuono saisi olla pidempi. Hyvä runko ja raajarakenne, samoin käpälät. Liikkeessä häntä kaartuu kippuralle. Hyvät liikkeet & luonne."
AVO EH2

Kiittämättömänä ihmisenä hieman harmitti, kun tuomari sanallisesti kertoi ERIn mennen sivu suun korkean hännän takia. Oikeasti olen tosi tyytyväinen, ettei kehässä meidän osalta nähty tänään arjalaisnuoren askellusta suorin, leukaan asti nousevin etujalon. Nyt meillä on myös tarvittava näyttelytulos plakkarissa. Mejäilyssä kun tarvitaan nättelystä vähintään H 15kk:n iässä. Yarrin edellinen tulos oli EH 14kk3vkon iässä...

Oli niin kiva nähdä vanhoja tuttuja ja tavata myös uusia ihmisiä. Olinpa ihan unohtanut, kuinka mukavaa tuo näyttelyiden sosiaalinen puoli voikaan olla. Suukkosia ihanaiselle Yaffa-siskolle, jonka edellisestä tapaamisesta oli aivan liian kauan aikaa!

Nyt ne on taas vuoden viheliäisimmät ulkoilukelit menossa. Meidän soratiet kärsii ihan hirveästi lumien sulamisesta, ja lenkkeillessä saa kahlata nilkkoja myöten savilillussa. Paitsi Tempe Töppöjalka kahlaa mahaansa myöten. Onneksi ollaan saatu kotona kurasyöppö käyttöön, ja poitsut on helppo suihkutella puhtaaksi. Poitsut ei vaan oikein arvosta, vaikka alistuvatkin puhdistusoperaatioon. Nehän tykkäävät vedestä järvessä. Myöskään lenkkeillessä sade ei haittaa pätkän vertaa. Vaan annas olla, jos vesi tulee sateena kotopihassa oleillessa tai suihkusta, niin ei ole kivaa, ei.

Metsissä on paikka paikoin jo ihan mukavaa. Tänään oli kaunis päivä, ja pidettiin äijien kanssa kivaa. Yhtäkkiä kavereita ei näkynyt missään. Ja mistät kaverit sitten löytyikään... Siellä ne olivat paistattelemassa päivää ripi rinnan kiven päällä.

Ulkoilun jälkeen olikin sitten kiva ottaa päikkärit soffalla.

Yksi Jarnon lempparinukkupaikoista on tuo nojatuolin käsinoja. Kai siitä on kiva katsella samalla pihalle, se on hyvä vahtikoiran paikka. Normaalisti Mamma istuu tuolissa, Teppo nukkuu sylissä ja läppäri majailee tuossa toisella käsinojalla. Meillähän ei noita nukkumapaikkoja pojille juuri olekaan, joten täytyy pakkautua sillä lailla tiiviisti tuohon yhteen tuoliin.