Yarri on pennusta asti ollut hoivakoira: se ilmaisee tarkasti haistelemalla haavat, tulehdukset ja nirhamat. Tehtävä on näköjään sitä kiihkeämpi mitä isompi vaurio on... Huoh. Juoksuinen narttukaan ei ole saanut Yarrissa tämän kaltaista kiihkoa aikaiseksi, joten voitte kuvitella, millaista meno on... Ihmisillä on täysi työ komentaa Jarnoa puolen sekunnin välein pois Tempen luota - Yarri kun vaan nuolisi haavaa koko ajan. Kun se ei saa nuolla, se töykkii kuonollaan Teppoa mahan alta niin, että pikkymäykky meinaa lentää ilmaan. Kun Yarria kieltää töykimästä, se piippaa, piippaa ja piippaa voimistuvalla äänellä. Huoh. Nyt Mammalla alkaa palaa ihan pinna tuohon mahdottomaan koheltamiseen. Ääntä on pitänyt kahden päivän aikana korottaa useammin kuin Yarrin koko elinaikana yhteensä.

Asiaa ei tietenkään helpota yhtään se, että pojat ovat yksinoloaikana eri puolilla porttia. Päivän aikana kiihkeys ja nujuamisvaje senkun kasvaa, ja homma paisuu ihan mahdottomiin mittoihin iltaan mennessä. Teppo nujuaa ja Yarri hoitaa koko illan. Onneksi Jarppis-Parppis kuitenkin rauhoittuu yöksi ihan nätisti nukkumaan, eikä yritä piippailla ollenkaan. Sehän tästä vielä puuttuisi Ü Toivotaan, että pojat voi pian palauttaa samoihin tiloihin niiden ollessa keskenään. Sehän tapahtuu juuri samalla sekunnilla, kun Yarri malttaa jättää Tempen vamman nuolematta.

Tenon haava näyttää jo kohtuullisen hyvältä veljensä leijonamielen hoidosta huolimatta. Se on kuitenkin pääasia! Vähän turvotusta on vielä haavan ympärillä, mutta ei mitään punoitteluita tai muita tulehduksen merkkejä. Toivottavasti tämä tästä lutviutuu!