Kyllä me ollaan vielä täysissä ruumiin ja sielun voimissa, vaikkei postauksia olekaan viime aikoina liiemmälti herunut. Aika on vaan mennyt - jonnekin.

Metsäilemään pojat ovat päässeet oikeastaan joka päivä (mitään muuta ei sitten olla tehtykään). Useimmiten ollaan tontilla ainakin 2-4t, mutta toisinaan pojat saavat tyytyä puolen tunnin pikapyrähdykseen. On ilo nähdä, millainen atleetti meidän lihavasta mäyräkoirasta onkaan kuoriutunut. Yarri on se, joka tulee notskille kyöhnäämään ensinnä! Teppo jaksaa rallattaa metsässä rhonttikoiran perässä aivan täyttä vauhtia. Enää ei tunnu kylmyys tai märkyyskään missään, myyriäinen ei mene puunjuureen marttyyrina kyhjöttämään. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että pojilla on ollut takit päällä tänä talvena kai kolme kertaa, eli ei ole siitäkään kiinni.

Meidän ihan omiin viestitreeneihin - niissä siis vaan juoksutetaan Yarria pitkin metsää, ei treenata varsinaisesti mitään - Tenookka osallistuu myöskin. Jarpan kun lähettää liikkeelle, lähtee Teppo mukaan sata lasissa. Jonkun sata metriä äijät sitten metsässä kiitävät, jotta saadaan isoin puhti purettua niistä. Liikuttava pieni myyris loikkii kaatuneiden puiden yli... Äijä, joka kiihdyttää itsensä Yarrin kanssa ulkoillessa aivan äärimmäiseen raivoon. Ekat puoli tuntia ovat aina metsässä vähän kriittisiä. Jostain syystä Teppo suorastaan jahtaa Yarria. Siinä ei ole mitään pulmaa niin kauan kun Yarri on liikkeessä. Kun Yarri pysähtyy, saattaa Tenookka napata sitä oikein kunnolla huulesta. Riittävästi jos sattuu, niin siihen täytyy tietysti vastata, jolloin myös Mamma osallistuu kuorolauluun huutamalla: "P#&r¤#kele!" ja poitsut alkavat melkein vihellellä ja katsella taivaan lintuja: "Ei me tässä ainakaan mitään, ei me oo rähjätty olleskaan..."

Toissapäivän metsäreissulla päätin sitten kadota. Meillähän tsällit ovat melko itsenäisiä, joten en ajatellut kummankaan edes huomaavaan, että olen mennyt piiloon. Ei mennyt montaakaan sekuntia, kun Yarri alkoi katsella ympärilleen. Sitten se alkoi loikkia gasellihyppyjä, jotta se näkisi pidemmälle. Ei Mammaa missään. Kaveri rundaa autolla, tulee takaisin, jatkaa ohitseni. Millään muotoa se ei osoittanut panikoitumisen merkkejä - siitä olisinkin ollut yllättynyt - mutta Mamman ei selkeästi kuulu kadota. Voi sitä iloa ja riemua, kun vislasin äänimerkin kuusen takaa! Yllättäen myöskin Teppo tuli miljoonaa!

Yarri on ollut taas reippaasti Iskän remontinkorjausapulaisena. Iskä tapetoi olkkarista Yarrin raapimia seiniä, jotta talon voi yvällä omallatunnolla laittaa myyntiin. Tapettipöytä oli levitetty olkkariin ja tuolille asetettu liisterikippo vetäytymään. Arvaatteko jo tässä vaiheessa, mitä sitten kävikään?! Kyllä vaan - Yarri päätti siirtää liisterikippoa... Se onnistui ekat pari metriä ihan hyvin, mutta sitten muovinen kuppo oli antanut periksi, ja kaikki liisterit levisivät parketille... Vois sanoa, että pojat oli vähän liisterissä sen jälkeen!

Meidän Trinsessa Tähkäpää (aka Teppo) on viimein keksinyt, että takan edessä, patjakasan päällä on mukava kölliä. Tähän mennessä siinä on saanut olla vain yksinkertainen patja siis. Naurettavan näköistä, kun toinen rellottaa tornissaan jalat taivasta kohden, ja toinen tornin vieressä samassa asennossa. On ne vaan niin murut!