Oolsprait. Elokuulle ja tälle kesälle vielä vihon viimeinen päivitys. Loppukesän tapahtumat ovat jo osin unohtuneet lahopäisen Mamman päästä, mutta jotain huippukohtia seuraapi jäljempänä. Kisa-, koe- ja näyttelytuloksilla emme pääse päiviänne sulostuttamaan, niistä kun on pidetty lomaa koko vuosi! Yksi koepaikka olisi Tepolle ollut mejään tyrkyllä, mutta taas työt sotki harrastuksia. Onneksi sentään tämän viikon rhonttien luonnekuvauspäiville sain yhden päivän vapaaksi töistä. Noita kun on niin mielenkiintoista seurata.

Ehkäpä järkyin kesätapahtuma oli kiva, siisti kaupunkikävely Yarrin kanssa. Olin päättänyt, että nyt siitä aletaan koulia pikkuhiljaa salonki- tai ainakin kaupunkikelpoista sesseä. Kävimme siis reippaasti joka-ainoa päivä kaupungilla tsäppäilemässä ja ihmettelemässä maailman kulkua. Varmaan jo toisella kerralla päästiin siihen, ettei edes mansikanmyyjätätiä tarvinnut yrittää moikkaamaan. Koirista päästiin enemmän tai vähemmän (yleensä näin) kunnialla ohi riittävän matkan päästä.

Sitten tuli se kaunis päivä, kun pihasta ryykäsi niskaan nuori rotikkauros. Huoh. Voin kertoa, että oli mielenkiintoista yrittää pitää omaansa selän takana, häätää rotikkaa, napata molemmat urokset pannoista kiinni, pitää niitä käsivarren mitan päässä toisistaan ja karjua samalla rotikan omistajaa hakemaan koiraansa huisin hemmettiin meidän iholta. Kun omistaja saapui paikalle hyvin pahoillaan, ripitin häntä hiukkasen ja pyysinpä vielä jäämään paikalle pidemmäksi aikaa. Tämä siis siksi, että saan Yarrin rauhoittumaan tilanteeseen, ettei seuraava koiran näkeminen nostattaisi heti kierroksia miljoonaan. Kiltisti pojat sitten törnöttivät jalkakäytävällä meidän kanssa. Olin oikeasti yllättynyt siitä, että Yarri ihan oikeasti ja tosissaan rentoutui tilanteessa ihan 2-3 minuutissa.

Vielä en oikein tiedä, menikö meidän treenit tuosta eteen- vai taaksepäin. Rauhaisista koirista Yarri tarjoaa tällä hetkellä kontaktia (!!!) mutta rähiseville vastaa tosi voimallisesti takaisin. Ota tuosta nyt selvää. Treenit jatkuu joka tapauksessa, jotta joskus voitaisiin poistua täältä metsästä koirienkin ilmoille.

Tennenpesteri on pitkästä aikaa ollut eilen liesussa. Se tekee aina katoamistemppunsa silloin, kun meille tulee joku kylään. Niin tälläkin kertaa. Vieraat sitten jäivät juomaan aamukahvia, kun nappasin jälkikoiramme Yarrin mukaan ja lähdin hakemaan Teppoa. Yarrihan ei siis ole jäljestänyt kuin pari kertaa pikkupoikana, mutta nenä sillä on uskomattoman tarkka. Se johdatti minut hyvin suoraviivaisesti samalle kivelle, jonka alla Tempe silloin viime syksynä otti supin kanssa yhteen. En epäile hetkeäkään, etteikö Yarri olisi mennyt juuri Tepon jälkiä, työskentely oli aika hienoa katsottavaa. Ehkä sen kanssa pitäisi oikeasti ruveta tekemään jotain...

Juuh, no Teppoa ei ehditty löytää, ennenkö tuli soitto, että se oli palannut pihaan. Näppäränä poikana se ei ollut mennyt portin alta, vaan oli kaivanut tiensä kanaverkon ali. Puuh. Se oli se ainoa kohta, jota ei oltu laitettu nippareilla riista-aitaan kiinni. Ei tuo mäyskä todellakaan ole mikään tyhmä - vaikka se portin alunen nyt olisikin ollut paljon helpompi pakopaikka.

Pojilla on ollut jotenkin tavallista kivempaa keskenään. On niin liikuttavaa katsoa, kun Teppo houkuttelee Jarnoa painimaan. Se loikkaa nojatuolille, josta se pitkänhuiskealla tassullaan läpsii Yarria kuonolle. Yarri sitten hetken katselee, että onks toi ihan tosissaan - ja sitten alkaa käh-käh-kähinä. Teppo siis kähisee koko ajan leikkiessään pitkäjalkaisen kaverinsa kanssa. Ne on murusia.

Muruset kävivät viime torstaina rokotuksilla. Teppo muisti hyvin Villen vastaanoton, ja meinasi pyörtää ovelta takaisin. Kiltisti se kuitenkin oli kuunneltavana ja rokotettavana. Ville vielä tyhjensi anaalitkin, ettei mun kotona tarvi... Tepse oli kerännyt massaa takaisin hiukkasen, painoi nyt 6,2kg. Yarri oli aivan yhtä hieno, vaikka sen pitikin häsätä hiukkasen kaikkien ruokasäkkien perään. Ai miten niin ahne? Sekin oli saanut vähän painoa lisää, vaaka näytti 39,3kg.

Lauantaisesta sennenkoirien erkkarista ostin tsälleille vähän tuliaisia. Ostin niille Nina Ottossonin Dog Tornadon. Olen sitä jo jonkin aikaa havitellut, mutta en ole raaskinut ostaa. Siitä tuli supersuosikki aivan välittömästi.On tosi jännä nähdä, kuinka koirilla on niin erilaiset tavat ratkaista pulmia. Molempien kanssa on touhuttu tällaisia etsi nami -juttuja, joten tavoite oli molemmille selvä.

Yarri ratkoo pulman paiskomalla lelua pitkin kämppää. Se potkii lelun etujaloilla takajalkojen välistä niin pitkälle kuin lelu lattialla liukuu. Sitten se mäjäyttää lelua tassulla, pyöräyttää nokalla ja aloittaa homman alusta. Tätä jatketaan siihen asti, kunnes nenä sanoo lelun olevan namiton.

Teppo pyöröyttää levyä ensin nenällä ja sitten tassulla. Sitten se kellahtaa kyljelleen, ja raapii lelun sivua. Sen jälkeen se ottaa tornadosta kiinni hampailla ja kääntää sen ympäri. Sitten onkin hyvä potkia lelulle vauhtia kylkiasennosta. Tällöin namut putoavat lattialle, josta ne on helppo nautiskella. Potkimista ja ympärikääntelyä jatketaan, kunnes lelu ei enää haise henuille. Että silleen. Nuo on mainioita häsläreitä.