Meillä oli tänään oikein kunnolla äijänkäppyröiden touhupäivä. Tempesteri touhuili Iskän kanssa ja Jarno oli Mamman reissukaverina.

Pappa oli käynyt Teppoa katsomassa. Pappan mahan päälle kuuluu aina kiivetä kuin vuorelle konsanaan, ja sitten Pappan kanssa vaihdetaan partoja kiihkeästi. Tällä kertaa Pappa oli vaan tuonut ihanaisen Tessu-tyttösen mukanaan. Kun Pappa oli moikattu, olivat myyris ja norjanharmaa alkaneet kirmailla ihastuksissaan ympäri pihaa oikein kunnon saukkojuoksun kanssa. Tessulle oli mukava, että se pääsi vähän vapaana jolkottelemaan. Se kun ei täällä talvikodossa pääse vapaaksi, ja kesäkotiin muuttoon on vielä pitkä aika. Onni (myös tuttujen riistaviettisten koirien onni) on aidattu metsätontti!

Tessu ei ollut malttanut tulla sisälle ollenkaan. Onneksi Tepon viihdytys oli jatkunut ihmislapsi Nicon (noin 2-3v) avulla. Pienet pojat olivat täällä riehuneet ja juosseet keskenään ja repineet leluja. Kaikkea sellaista, mitä pienet pojat vaan voivat keksiä. Iskä ei osannut kertoa, kumpi oli nauttinut enemmän: koira vai lapsi. Tuo Tempesteri on kyllä niin heleppo. Sen voi iskeä minne vaan ja keiden ihmisten tai koirien kanssa vaan, ja aina kaikki käy helposti.

Yarrin kanssa sitten pakattiin aamulla kapsäkit ja lähdettiin huristelemaan kohti Laitilan ryhmistä. Voisin sanoa, että Mammaa hitusen jännitti, kun edellisetä näyttelystä alkoi olla 2,5 vuotta aikaa... Pakattiin itsemme näyttelypaikalle varmaan 2 tuntia ennen kehän alkua. Lämmintä oli noin 2 astetta ja vähän tuuleskeli. Voisi sanoa, että olimme molemmat pikkuruisen jäässä kehän alkaessa. Jäätyminen ehkä saattoi jopa näkyä tuossa esiintymisessä ;-) Niitä jäitä sitten sulateltiinkin koko porukan voimin saunassa varmaan tunnin - myös koirat siis.

Koko homma meni meillä aivan odotusten mukaisesti. Tuomari, joka todennäköisesti oli Tapani Pukkila, vaikka lapuissa lukikin Pekka Teini, kertoi Yarrista seuraavaa:
"Yleisvaikutelma erittäin hyvä. Muuten hyvä pää, kuono saisi olla pidempi. Hyvä runko ja raajarakenne, samoin käpälät. Liikkeessä häntä kaartuu kippuralle. Hyvät liikkeet & luonne."
AVO EH2

Kiittämättömänä ihmisenä hieman harmitti, kun tuomari sanallisesti kertoi ERIn mennen sivu suun korkean hännän takia. Oikeasti olen tosi tyytyväinen, ettei kehässä meidän osalta nähty tänään arjalaisnuoren askellusta suorin, leukaan asti nousevin etujalon. Nyt meillä on myös tarvittava näyttelytulos plakkarissa. Mejäilyssä kun tarvitaan nättelystä vähintään H 15kk:n iässä. Yarrin edellinen tulos oli EH 14kk3vkon iässä...

Oli niin kiva nähdä vanhoja tuttuja ja tavata myös uusia ihmisiä. Olinpa ihan unohtanut, kuinka mukavaa tuo näyttelyiden sosiaalinen puoli voikaan olla. Suukkosia ihanaiselle Yaffa-siskolle, jonka edellisestä tapaamisesta oli aivan liian kauan aikaa!