Meidän Tempestä on tullut reissu-Lasse. Lasse on hoikistunut niin paljon, että se juoksee ihan sihtaamatta riistaverkosta läpi. Tokikaan se ei ole siis mäyräkoiraverkkoa, eikä Teppo ole riistaa, joten ei sen kai kuulu Teppoa pidätelläkään. Teppo Hoikka Poika (5,8kg) on siis reissaillut lähimaastoissa reilun viikon ajan aina silloin tällöin.

Vaan nyt on reissut reissailtu. Olen viettänyt viimeisen viikon iskemällä riistaverkkoon kiinni 450m kana- ja katiskaverkkoa. Voin kertoa, että rystyset on verillä... Nyt on verkko kiinnitetty ekan kierroksen verran. Huomisen rojektina on vielä alareunan niittaaminen. Jos Tempesteri sen jälkeen hyppää 40cm ja sujahtaa verkon silmistä, niin sitten joutaa reissailla mun puolestani. Onneksi sen reissut ulottuvat maksimissaan 30m aidoista.

Myyriksen silmä lienee nyt niin hyvä kuin mitä siitä on tullakseen. Lääkitykset on loppu, pupilli palasi viikon jälkeen normaaliksi, rahmiminen ja punoittelu on loppu. Sarveiskalvon pinta näyttää ehjältä, mutta suuren suuri arpi siihen jäi. Se näkyy ihan paljaalla silmälläkin.

Poitsut ovat nauttineen kevään aurinkoisista päivistä aivan suunnattomasti. Tuolla ne köllittelevät terassilla imemässä itseensä aurinkoa. Väliajoilla rupuskat nuuskivat metsän tuoksuja ja tutkailevat maisemia. Iltaisin edelleen saunotaan. Tosin Teppo on joutunut luovuttamaan saunamajurin arvon Yarrille, joka saunoisi kuinka kauan tahansa. Muru makoilee kyljellään ylälauteella ja ahdistaa ihmiset pieneen kippuraan lauteiden nurkkaan ;-) No ei nyt sentään, mutta ei siitä paljoa puutu.

Koirut yllättivät mut tänään aivan täysin. Eilen iltaruokaa koirille laittaessa mulla paloi pinna, kun sällit nujusivat jaloissa. Yarrihan odottaa aina nätisti, mutta Teppo on oikea hirviö. Komensin ne sitten pois keittiöstä, ja yllättäen ne todellakin malttoivat odottaa ison oviaukon toisella puolella. Tänään sitten ruokaa laittaessani aloin katsella, että kuinka on niin kummallisen rauhallista... Siellä ne molemmat odottivat oma-alotteisesti olohuoneen puolella, että koska saa tulla syömään! Uskomatonta.