Siitä on merkkinä se, että Tempesteri pääsee juoksentelemaan onnellisena hangella - ja saa lällätellä Japelle, joka uppoilee perässä juostessaan lumihankeen. Pienen koiran vahingoniloisuus suorastaan paistaa läpi Teposta...

Tempe oli tänään muutaman tunnin tekemässä karkkarikääpiöille PR:ää naapurikaupungissa. Tutut kun mokomat olisivat adoptoineen meidän Tempen, mutta eihän sellainen peli vetele. Käytiin sitten vähän näytillä, jotta saavat tutustella rotuun ja kysellä kaikkea tarkemmin. Sattuipa sitten paikalle myös tuttujen lapsenlapset, joista pikkutytsä vähän arastelee koiria. Ei tainnut mennä kuin puoli tuntia, kun alkoi itku ja hammastenkiristys, kun Teppo ei viitsinytkään juosta non-stopina pallon perässä... Sepä olikin tytskän mielestä niin kiva pikkusesse, että se olisi voinut muuttaa heillekin, jolleivät mummu ja pappa sitä otakaan. Ou-kei.

Samalta reissulta löydettiin meille kennelpoikakin. Hän itse asiassa jo lupautuikin meille hommiin sillä ehdolla, että saa tehdä puuhommia koirahommien ohella  Kummallisia nämä nykyajan kymppivuotiaat, kun niillä on omat työmieshanskat aina mukana. Pikkukaverin tuttavapiiriin kuuluu tasan yksi koira, ja sälli oli kuin vanha tekijä elikoiden kanssa. Rasse temputti ja opetti uusia juttuja ja palkkasi toimista justiinsa niinkuin etukäteen ohjeistin. Järkyn taitavaa!

Omalla tavallaan surullisiakin asioita on elossa tapahtunut. Pekko-pappa oli jo vanha koira, jonka aika oli mennä. Silti tuntui kovin surulliselta, että "vanhan katraan viimeinen" on nyt porukasta poissa. Hyvää matkaa, vanha veijari!