Ainakin Tempesterin Tepolla alkaa olla kevättä rinnassa oikein kovastikin. Lumi on sulanut sen verran, että Lihava Lapsi pääsee taas portin alta omille reissuilleen. Tämän vuoden puolella se on käynyt seikkailulla kaksi kertaa. Molemmilla kerroilla se suunnisti suoraan portin läheisyydessä olevalle supiloukulle, pujahti sisään ja söi eväät...

Ekalla kerralla Jappe kävi rollimassa, että kaveri on portin ulkopuolella.  Toisella kertaa Tempen täytyi vähän mainita olevansa loukussa, kun se oli reppu yksin pihalla, eikä kaveri päässyt hälyyttämään apuvoimia paikalle. Vaan eipä tuo loukuttaminen näyttänyt aiheuttavan suurempia traumoja, taisi palkat olla liian hyvät.

Yarri The Etsijäkoirahan menee siis aina siihen kohtaan, josta on lyhin matka aitojen ulkopuolella olevan Tepon luo, ja haukkuu tai inisee ja tuijottaa Teppoa. Karkuri on helppo löytää! Onpa Yarri pari kertaa jäljestänyt Tempen myös kauempaa metsästä, silloin seurattiin oikeasti askel askelelta kaverin jälkeä. Pitäisköhän oikeasti alkaa sen kanssa etsijäkoiraksi, eikä miksikään haavakonhakukoiraksi.

Mejätreenejä ollaan jo soviteltu aikatauluihin parinkin kaverin kanssa. Sulais vaan nuo lumet, että päästäis oikeisiin hommiin. Toisaalta tuntuu aivan typerältä treenailla, kun työ haittaa harrastuksia niin, että koskaan ei pääse kokeisiin. Mikä se sellainen vapaa viikonloppu oikein on?! Toisaalta kun näkee tekemisen innon, niin kyllähän tuolla metsissä rämpii verisen sienen kanssa ihan koirain iloksi.

Toinen Lihava Lapsi - meillä siis asuu niitä kolme, ainoastaan Justiina-kissa on anorektikko pikkukissa - on joutunut laihdutuskuurille. Sinne tänne löllyvä rhodesiankoira on kauhistus. Nyt on vaan pakko nöyrtyä, ja laittaa itselle tänne näkyviin kuva aiheesta.

Pieni metsässä kasvanut lolesiankoila on joutunut parin päivän tehokuurille kummallisesti käyttäytyvien ihmisten kanssa. Meidän metsäteillä kun ei juuri näy sauvakävelijöitä, rollaatorimummoja, keikkuvasti käveleviä pappoja tai lenkillä olevia koululuokkia, niin päätimme pitää erityistreeniä aiheesta. Mammalle oli erityinen ilon aihe, kun juokseva ja kirkuva poikalauma oli herättää jonkun riekkuamisen, mutta Jappe kuitenkin älysi hetimmiten siirtyä sivulle ottamaan kontaktia ilman mitään lisävihjeitä (lapset tietysti toimivat vihjeenä, mutta sanaakaan ei tarvinnut sanoa).

Ai niin, ja löytyihän sitten sekin asia, joka saa/sai Jarnon epävarmaksi. Yhdellä uudella lenkkireitillä on pitkä riippusilta, joka tosiaankin painuu askelluksen tahdissa. Pieni koirapoika oli ehkä noin 40 sentin korkuinen, kun se hiippaili pitkin sillankantta. Seuraavana päivänä piti käydä kokeilemassa uudelleen, ja kaveri kulki kuten suunnilleen asuisi sillalla. Että sillees. Ei tosiaankaan tarvinnut suhata riipparia ees taas ja pitkin poikin.

Yarrille on löytynyt hoitopaikka, jos sellaista ikinä tarvittaisiin. Ihminen, joka inhoaa yli kaiken häsääviä koiria, tarjoutui itse ottamaan Yarrin hoitoon koska vaan on tarvista. Häh?! Yarri ja rauhallinen samassa lauseessa?! Tyyppi taisi puhua ihan jostain muusta kuin meidän rhontista...