Eilen selvisi Yarrin ajoittaisen ontumisen syy - yhdestä etutassun pikkuanturasta on vaihteeksi pala pois. Eipä tuo tunnu tsälliä häiritsevän muuten kuin silloin, kun joku tikku osuu suoraan lihaan... Ällistyttävä kipukynnys näillä rhonteilla, en voi käsittää ollenkaan.

Koska tassu ei ole kipeä, se sidottiin tänään kunnolla, että päästiin Kallen kanssa riehumaan pariksi tunniksi. Varpaiden väliin laitettiin pumpulitupot, haavan päälle paineside estämään tikkujen tökkäisyjä, seuraavaksi kunnon kerros maalarinteippiä ja lopuksi itseensä liimautuva side antamaan pitoa. Juu-uuh. Vartin jälkeen jalassa oli vain se itseliimautuva side, ja kaikki muu sieltä alta oli jäänyt jonnekin metsään.

Kaiken uhallakin jatkettiin juoksua, koska kaverilla ei tuntunut olevan mitään pulmia. Nyt Kallekin tajusi metsän ja kaverin yhdistelmän ihanuuden. Kyllä ne painalsivat! Oikein ilo läikähti sydämessä, kun näki, kuinka paljon pojat nauttivat. Ne juoksivat kunnon kiitolaukkaa kivien ja kantojen yli, hammastelivat, kellahtivat mättäille seljälleen, vähän nylkyttivät ja kävivät välillä suukottamassa ihmisiä. Nämä meidän pojat ovat niin murusia.

Ekan kerran kavereiden kanssa meinasi tulla pulma - siis emännille, ei koirille. Koissut keksivät yhtäkkiä, että metsähän on täynnä keppejä!! Ajatus ei oikein ihastuttanut mammoja. Ensinnäkin keppien kanssa voi käydä niin pahoja vahinkoja, kuten tuttavapiiristä olemme nähneet. Toisekseen tämä Mamma skitsoilee keppileikeistä, vaikka Kallen kanssa näköjään näistäkään ei saada riitaa aikaiseksi. Yarri on sen verran keppiensä perään, etten halua vahvistaa ollenkaan niillä leikkimistä muiden koirien aikana. Vaikka Kallen kanssa kaikki menisikin ihan oivasti, niin en voi ottaa riskiä, että jonkun toisen kanssa ei menekään näin hienosti. Kallella kun tuntuu muutenkin olevan erivapauksia tehdä Yarrin kanssa kaikkea sellaista, mitä muilta koirilta ei sulatettaisi ollenkaan.

Tempe on saanut viettää aamupäivän kaikessa rauhassa Mamman villapaidassa nukkuen. Pieni Pappa osaa näköjään arvostaa tällaisiakin hetkiä oikein kovasti. Nyt molemmat äijät makaavat reporankoina ja selkeästi onnellisen väsyneinä tuolla takkatulen ääressä. Taidanpa mennä sinne koirien seuraksi köllimään...