Tempesterin Teppo vietti toissapäivänä 7-vuotissynkkäreitä. Uskomatonta, että aika on mennyt näin nopsaan. Vastahan se oli kiloinen natikka, kun hain sen Espoosta kotia... Murunen se on ollut kaikki nämä vuodet, vaan nykyisin vielä entistä enemmän. Voisin kirjoittaa satasivuisen tarinan siitä, kuinka omanlaisensa valloittava otus tuo Mamman Karvamakkara onkaan, mutta jääköön se toiseen kertaan.

Synttäripileet oli sen verran kovat, että ressu joutui oksentamaan koko päivän... Ei vais. Oikeasti oksentelu johtui siitä, että epähuomiossa annoin sille napuja aamuruualla, enkä tajunnut sen reagoivan niin pieneen määrään mahallaan. Terve. Olipa itsellä tosi kiva fiilis...

Onneksi homma kuitenkin helpottui, eikä maha tullut kipeäksi. Iltasella päästiin sitten sellaisen herkun kimppuun, mitä poitsut eivät ole vuosiin saaneetkaan: Possunkorvaa tarjolla! Kyllä se olikin henua.

Pappaikään pääsyn kunniaksi Tempe sai tänään kyläilykaveriksi Costi-salukin. Tepon kun voi päästää kenen pennun kanssa vain, se on niin mussu. Se huomauttaa pennulle nätisti, jos meno yltyy liiaksi, tai pentu muuten härkkii liikaa. Koskaan se ei mutise turhasta, eikä käytä hampaita. Costi oli tosi reipas poika, vaikka olikin vähän väsy viikonlopun riekkujaisten jälkeen. Kyllä se silti jaksoi (turhaan) yrittää Tempeä juoksemaan. Kun juoksukaveria ei löytynyt, niin Costi päätti kaivella vähän kuoppia ja juurakoita esille, heitteli käpyjä ja touhuili omiaan. Sellaiseen meillä on onneksi tilaa. Tervetuloa uudelleen!