Näin kesäloman viimeisenä päivänä on hyvä muistaa kertoa, että ollaan lomalla. Pojat ovat olleet vähän ihmeissään, kun päiväsaikaan ei saa ollenkaan nukkua. Koko ajan kun pitää olla Mamman kanssa hommissa mukana.

Yarrilla onkin ollut kiire viikko. Repuska on tajunnut, että maailmassa on muitakin lintuja kuin joutsenet. Joutsenten perässähän se meinasi joskus aikanaan juosta aitaa päin... Nyt terassin pilariin on pesiytynyt talitinttisiä, joiden poikaset ovat sirkutuksesta päätelleen vasta kuoriutuneet. Yarri kyttää aina silmän välttäessä pilarin vieressä. Tintit vievät sitä ihan 100-0. Toinen lehahtaa pesältä houkutellen Yarrin mukaansa, ja sillä aikaa toinen vie tinttilapsille ruokaa. Eilen tintit sitten hoksasivat, että ne voivat lentää myös terassin alla... On aika hupaisaa, kun rhodesiankoira ryömii juoksuvauhtia linnun perässä... Tässä pariskunnan toinen osapuoli.

Tempesteri taas on tehnyt Mamman kanssa puuhommia. Ylipäällikkö on itseoikeutetusti aina messissä mukana, kun Iskä kuskaa raksalla Mamman puita. Pikkurenttu rakastaa rakstorilla ajelua. Jos se on jossain omilla reissuillaan, niin ei tarvitse kuin käynnistää Zetor, niin Batdog lehahtaa paikalle miljoonaa - eikä todellakaan väistä raksaa, vaan raksan on väistettävä sitä. Tämä siis ratkaistaan sillä, että Tempe on aina sisällä tai kyydissä koneen käydessä.

Väliaikoina vanhat pojat ovat päässeet nauttimaan myöskin satunnaisesta auringonpaisteesta. Mamma ei ole vielä tuohon keinuun asti päässyt...!

Muuten poijjaat ovat vain käyneet rauhaisilla kävelyillä, Yarri rauhaisilla pyöräreissuilla ja vähän harjoittelemassa kaupunkikävelyä. Muutoin aika on mennyt keskenään rehatessa...

...ja auringossa istuskellen.

Vai voiko joku väittää, ettei tämä Proffa naura täydellä kalustolla ja nauti elosta!

Yarrin (3v) ja Justiinan (8v) synttärit menivät meiltä ihan onnellisesti ohi *nolo* Vasta kasvattajan sivuilta huomasin, että meidän synkkärithän meni monta päivää sitten... Juuh, ja nythän Yarri on seesteinen ja rauhaisa ja aikuinen... Uskokoon ken tahtoo!

Synttäreiden kunniaksi Jarppa joutui sitten kaivoon. Maalämpökaivon päällä oli hitusen heikohko kansi. Jarno juoksi ilmeisesti sen aiemmin mainitun tilitantin perässä, ja rohahti kannesta läpi. Siellä se roikkui istuvassa asennossa ja piti kynsillä ja varpailla kiinni ylimmästä kaivonrenkaasta. Ilme oli todellakin näkemisen arvoinen! Se oli kertakaikkisen häkeltynyt ja silmät ymmyrkäisenä, etten ole sitä sellaisena koskaan nähnyt. Ei mikään ihme, kun maa ei yhtäkkiä kantanutkaan. Ai niin, sananen lienee paikallaan kaivon syvyydestä. Maalämpöputkihan on 160m syvä, mutta kaivon pohja tulee vastaan jo reilussa metrissä - mitään vaaran paikkaa ei siis ollut.