Meidän Tempe "Trinsessa" Tähkäpää on alkanut saada trinsessalle soveltuvaa kohtelua. Kaverilla kävi tänään sunnuntain kunniaksi oma henkilökohtainen hieroja kotosalla. Mikäs jäpikän oli ollessa, kun sai napostella nameja ja nauttia hieronnasta takkatulen loimussa... Hieman herraskaista eloa pojalla. Kaiken kukkuraksi Jarppa oli viety tontille, jottei se häsännyt ympäriinsä.

Tepsu näytti oikein nauttivan hieronnasta. Silmät lumpsuivat kiinni, ja vain kerran se meinasi lähteä livohkaan, kun kädet irtosivat liian pitkäksi aikaa. Hassu otus. Pekka totesi, etteivät nämä ekalla kerralla hierottaessa ole yleensä näin kilttejä potilaita! Lavat poitsulla olivat jumissa ja lantion kohdasta vähän. Supin pureman kohta oli selkeästi vielä vähän kipiä. Seuraavalla kerralla saamme vähän venyttelyohjeita, joita voin sitten toteuttaa vähän kotona itsekin.

Tempe kiittää Pekkaa mukavasta sunnuntaiaamupäivästä!