Onnea Yarrille ja Yaffa -siskolle. Nyt lienette arvokkaita, fiksuja, rauhaisasti käyttäytyviä, aikuisia koiria... Meillä ei kyllä aamulla ollut siitä tietoakaan, mutta ei nyt aamua vielä lasketakaan. Synttärit kuitenkin aloitettiin heräämällä kukonlaulun aikaan Mamman vierestä sängystä. Tsälli oli hiipinyt sinne niin hiljaa ja salaa, etten ollut herännyt missään vaiheessa. Ovelus Ü

Tempe palasi eilen tuttuun jäljestystyyliinsä. Olimme Kutalassa iltakokeessa. Koe oli niin leppoisa ja idyllinen, etten ole arvannut sellaista olevankaan. Erityiskiitos Merville ja Pekalle mainiosta peurapaistista - sen veroista en ole ennen maistanutkaan!

Niin, jotain siitä Tempen suorituksesta. Se taas näytti, että se osaa kyllä jäljestää verijälkeä, mutta veri ei ole ykkössijalla Tempen tärkeysjärjestyksessä. Peuroja seudulla on paljon, ja niiden jäljet veivät pienen pojan mennessään. Tuloksettomuudesta en voi syyttää edes helteistä keliä, koska riistan jäljille Teppo juoksi niin että liina soi. Tosin päättelin, että yhdistelmä Nina oppaana, Salokanto tuomarina ja Teppo jäljestäjänä ei tuota koskaan tulosta ;-)

Tuloksena siis AVO0 ja laukauksensieto hyväksytty. Jari Salokannon koeselostus kertoo seuraavaa:
Teposta huokui lähdöstä asti jäljestysintoa, mutta hieman tutkien kuitenkin lähdettiin liikkeelle. Halua on runsaasti jäljestää ja tapa millä koira etenee ilmoittaa, että verijälki on tärkeä, mutta kuitenkin - riistanjälkiä on maastossa runsaasti ja niille koira erehtyi heti alkuspurtin jälkeen kiertäen aluksi lenkin vasemmalle puolelle ja poistuen sitten lopullisesti veriuralta ylittäen ensin sen. Hieman ennen kulmaa tehtiin runsaat kierrokset nenän tehdessä turvetta ja kalliota viistäen äänekästä työtä. Pitkän puurtamisen jälkeen päästiin takaisin veren päälle hieman ennen kulmaa. Kulma oikaistiin ja samaa vauhtia yli jäljen riistan jäljille suoraviivaisesti. Takaisinkin oltiin hetken matkaa tulossa, mutta into ei riittänyt loppuun asti, vaan houkutukset muualla olivat suuremmat. Jälki osoitettiin toiselta osuudelta, jossa eteneminen oli siksakaten etenevää ja osuuden lopussa alkoivat taas riistantuoksut häiritsemään. Pitkä kierros, joka vaikutti aluksi kulman aikaiselta oikaisulta, selvitettiin vielä lähtöpaikkaan. Mutta kun makuu oli jo haju- ja näköetäisyydellä, tehtiinkin komeakulma, mutta väärään suuntaan. Koe keskeytettiin ja viimeinen osuus harjoitellen, mutta vaikeuksitta loppuun.Tiiviisti maavainuun uskova jäljestäjä, joka osaa ja haluaa jäljestää jopa verijälkeä. Riistanjäljet vievät harmittavasti vaan ajoittain vielä mukanaan.